Varmista D-vitamiinin saantisi

D-vitamiinin saanti kannattaa varmistaa syys- ja talviajalle. Rasvaliukoisena se varastoituu elimistöömme, mutta useimmilla meistä sen tasot ovat liian vähäiset ja ne nousevat hitaasti. Siksi D-vitamiina on hyvä nauttia ravintolisänä läpi vuoden riittävällä annostuksella.

Aurinko ja D-vitamiini

Kehomme tuottaa D-vitamiinia ihon kautta auringonvalon vaikutuksesta kesäaikaan.  Vähintään syyskuusta huhtikuuhun saanti on kuitenkin hyvä turvata ravintolisällä, kun auringon valon vaikutus vähenee merkittävästi. Auringonvalosta tankattu D-vitamiinipitoisuus laskee nopeasti, jopa viikkojen kuluessa ja siksi syksyn tullen D-vitamiinilisän käyttö tulee ajankohtaiseksi.

Kuinka paljon D-vitamiinia tarvitaan?

Yleinen saantisuositus alle 2-vuotiaille lapsille ja aikuisille on 10 ug/vrk. Sen riittävyys on kuitenkin yksilöllistä ja riippuu kehon jo olemassa olevista D-vitamiinivarastoista. Vanhemmalla väestöllä ihon kyky muuntaa D-vitamiinia auringonvalosta heikkenee ja ulkona oleskelun määrä vähenee. Suomen ravitsemussuositusten mukaan yli 75-vuotiaiden on saatava 20 μg/vrk tavoiteltavan seerumipitoisuuden saavuttamiseksi. D-vitamiinin riittävän tason alarajana pidetään 50 nmol/litra ja tavoitteena tulisi olla 75–120 nmol/l. Oma taso kannattaakin käydä mittauttamassa ja suhteuttaa annostus sen mukaan

Lue tästä lisää D-vitamiinin saantisuosituksista.

Ravinnosta D-vitamiinin saanti on yleisesti niukkaa ja sen imeytyminen vaihtelee. Parhaita D-vitamiinin ravintolähteitä ovat kalat, kuten siika, ahven ja silakka, D-vitaminoidut maitotuotteet sekä voi- ja kasvirasvalevitteet. Myös sienet, kuten suppilovahvero ja kantarelli, sisältävät runsaasti D-vitamiinia.

Luusto ja vastustuskyky tarvitsevat D-vitamiinia

D-vitamiinia tarvitaan kehossa moniin tärkeisiin toimintoihin, kuten luuston ja hampaiden terveyden ylläpitoon. Yleisesti tiedetään, että myös vahva vastustuskyky tarvitsee D-vitamiinia. Syksyn ja talven aikana kannattaakin varmistaa koko perheen yleinen hyvinvointi vähintään D-vitamiinilisällä.

D-vitamiinin puutos voi aiheuttaa lapsilla riisitautia, johon liittyy mm. kasvun hidastumista ja luuston heikentymistä. Aikuisilla D-vitamiinin vakava puutos voi aiheuttaa osteomalasiaa eli luun pehmenemistä. Vastustuskyvyn heikkeneminen on myös usein merkki D-vitamiinin lisätarpeesta.

D-vitamiini-ravintolisät

Solgarin valikoimista löydät helposti itsellesi sopivan, korkealaatuisen D-vitamiinilisän. Tarjolla on eri vahvuisia valmisteita sekä myös vegaaneille sopivia vaihtoehtoja. Nestemäinen D3-vitamiini on kätevä valinta niille, jotka eivät halua tai pysty nielemään kapselia. Appelsiininmakuinen raikas D3-vitamiini on helppo annostella pipetillä suoraan suuhun, lusikkaan tai mehuun.

Tutustu Solgarin laadukkaisiin D3-vitamiineihin tästä.

D-vitamiinin hyväksytyt terveysväittämät:

  • edistää kalsiumin ja fosforin normaalia imeytymistä/hyödyntämistä
  • edistää veren normaalia kalsiumtasoa
  • edistää luiden pysymistä normaaleina
  • edistää normaalin lihastoiminnan ylläpitämistä
  • edistää hampaiden pysymistä normaaleina
  • edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
  • osallistuu solujen jakautumisprosessiin

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.


Solgar 75 vuotta

Nyt juhlitaan 75-vuotiasta Solgaria!

Kesäkuussa 2022 vietämme Solgarin 75-vuotissyntymäpäiviä ja katsomme taaksepäin Solgarin ainutlaatuiseen historiaan ravintolisien ja ennaltaehkäisevän terveyden tukemisen uranuurtajana.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Solgar sai alkunsa manhattanilaisen apteekin takahuoneessa, kun ystävät Nat Colby, Mike Goldfarb ja Carl Zoll, kaksi farmaseuttia ja holistinen lääkäri, tulivat siihen lopputulokseen, että on paljon parempi ennaltaehkäistä sairauksia vitamiineilla ja mineraaleilla kuin hoitaa jo syntyneitä sairauksia lääkkeillä. Missiomme tuottaa huippulaatuisia, innovatiivisia ja tieteeseen perustuvia ravintolisiä muodostui, ja myös ensimmäinen Solgar-tuote syntyi: vahva ”high potency” -monivitamiini.

Näistä ajoista lähtien olemme olleet alamme edelläkävijä ja olemmekin toimineet esikuvana monelle muulle ravintolisäsarjalle ympäri maailman, kuten seuraavat esimerkit kertovat.

Edelläkävijänä jo vuodesta 1947

Vuonna 1968 lopetimme suolan, sokerin ja tärkkelyksen käytön vähentääkseemme säilöntä-, maku- ja väriaineiden määrää tuotteissamme. Tämä kuulostaa nykyään itsestäänselvyydeltä, mutta oli itse asiassa tuohon aikaan varsin edistyksellistä.

Vuonna 1975 toimme markkinoille maailman ensimmäisen monivitamiinituotteen, VM-75:n, jossa käytettiin kelatoituja mineraaleja. Tämä tuote on muuten edelleen myynnissä!

Vuonna 1989 oli maailman ensimmäisen aminohappoja sisältävän monivitamiinin, VM-2000:n vuoro, joka sekin on myynnissä edelleen.

Vuonna 1993 kehitimme Vegicaps-kapselin, maailman ensimmäisen kasviskapselin. Sittemmin kasviskapselista on muodostunut alan standardi, jota käytännössä jokainen ravintolisämerkki käyttää nykyään.

Innovaatio edellä

Mullistava Full Spectrum Curcumin -tuotteen esitelimme vuonna 2015. Siinä heikosti imeytyvä rasvaliukoinen kurkumiini on patentoidun menetelmän avulla saatu imeytymään jopa 185 kertaa paremmin kuin tavallinen kurkumiini.

 

Viime aikoina olemme kiihdyttäneet innovaatiotahtimme entisestään. Olemmekin lanseeranneet täällä Suomessa monta uutuutta viime aikoina. Oletko sinä jo tutustunut niihin? Brain Works on tuote aivojen ja kognition hyvinvoinnille joka sisältää mm. BacoMind® Bacopa monnieri -uutetta ja Full Spectrum -kurkumiinia. MenoPrime on ainutlaatuinen tuote vaihdevuosioireisiin ja Ultimate Calm Daily Support erinomainen stressinlievittäjä. Koji-fermentoidut rauta ja sinkki edustavat uutta, fermentoitujen ravintolisien linjaa. Koji-fermentaation ansiosta rauta ja sinkki on bioaktiivisessa ruokapohjaisessa muodossa, joka on vastalle hellävarainen ja hyvin imeytyvä.

Uusimpana tulokkaana on Ester-C Plus 1000 mg -porejuoma, joka sisältää pitkävaikutteisen Ester-C® -muotoisen C-vitamiinin lisäksi B-vitamiineja, sinkkiä ja elektrolyyttejä. Varsin mainio kesätuote siis!

Ja matka jatkuu edelleen. Olemme tänä päivänä yksi maailman suurimmista ravintolisätuotemerkeistä yli 400 tuotteen valikoimallamme, jota myydään maailmanlaajuisesti yli 50 maassa. Tuotteisiimme luotetaan ja 98 % kuluttajista suositteleekin meitä*.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.

*Global Praxis online shopper survey 2017 of 3,882 VMS consumers across Europe

 

 


Apua väsymykseen - Ester-C plus 1000 mg -porejuoma

Apua väsymykseen ja vastustuskyvylle hyvänmakuisella porejuomalla

Keksit varmasti montakin erilaista tilannetta elämästäsi, jossa pieni lisätuki jaksamiseen olisi tarpeen, kuten kiireinen aamu ennen töihin lähtöä, iltapäivän energiatason notkahdus, treeneihin valmistautuminen tai niistä palautuminen, vilustumisesta toipuminen tai pitkään venyneet juhlat edellisenä iltana.

C-vitamiini, B-vitamiinit ja elektrolyytit ovat olennaisessa osassa Solgarin uudessa Ester-C Plus 1000 mg -porejuomassa, joka on suunniteltu antamaan energiaa, lisäämään jaksamista ja tukemaan vastustuskykyä. Porejuomia on toki tarjolla kauppojen hyllyllä runsaasti, joten mikä tekee tästä juomasta paremman?

Saat lisää vastustuskykyä

Ester-C® on erilainen - tavalliseen C-vitamiiniin eli askorbiinihappoon verrattuna Ester-C® on hellävaraisempi vatsalle. Isoina annoksina C-vitamiini voi nimittäin aiheuttaa vatsaärsytystä. Lisäksi Ester-C imeytyy tehokkaammin, joten voit luottaa siihen, että saat maksimaalisen hyödyn nautitusta C-vitamiinista. Hitaamman imeytymisen ansiosta käytettävissä on C-vitamiinia jopa 24 tunnin ajan, mikä tarkoittaa, että immuunipuolustuksellasi on C-vitamiinia käytössään enemmän ja pidemmän aikaa.

Apua väsymykseen - Ester-C Plus 1000 mg -porejuoma
Kätevä porejuomajauhe on helppo ottaa käyttöön missä ja milloin haluat.

Tiesitkö muuten, että lisämunuaiset tarvitsevat stressin aikana C-vitamiinia jaksamisen tukemiseksi? Jos sinulla on siis stressaava ja kiireinen ajanjakso menossa, kehosi hyötyy C-vitamiinin lisäsaannista. C-vitamiini on myös vesiliukoinen, eli se ei varastoidu elimistöömme. Sitä on siis saatava ravinnosta joka päivä.

Tuote sisältää myös sinkkiä, joka antaa immuniteetille lisätuen C-vitamiinin rinnalla.

Lisäenergiaa päivääsi

Stressi, kiire ja epäterveelliset elämäntavat kuluttavat kehostamme vesiliukoisia B-vitamiineja. Niitä kannattaa lisätä päivittäiseen ruokavalioon energiantuotannon ja jaksamisen tukemiseksi. B-vitamiinit vaikuttavat myös hermoston terveyteen sekä henkiseen hyvinvointiimme. Ester-C -porejuoma sisältää B1-, B2-, B3-, B5-, B6- ja B12-vitamiineja, jotka toimivat myös toisiaan tukien – siksi B-vitamiinit kannattaakin nauttia yhdistelminä. Erityisesti B12-vitamiinin pitkäaikainen puute voi vaikuttaa jaksamiseen, ja sille ovat alttiimpia ikääntyneet, kasvissyöjät ja vegaanit. Tuotteen sisältämä C-vitamiini tukee B-vitamiinien hyödyntämistä kehossa.

Elektrolyytit nestetasapainolle

C-ja B-vitamiinien lisäksi Ester-C -porejuoma sisältää elimiston nestetasapainolle tärkeitä kivennäisaineita, kuten natriumia, magnesiumia, kaliumia ja fosforia. Esimerkiksi kesäkuumalla elektrolyytit tulevat tarpeeseen, kun menetämme niitä hikoilun myötä. Elektrolyytit ovat tärkeitä myös paljon liikkuville ja toipilaille. Mineraalit tukevat osaltaan myös kehon happo-emästasapainoa, joka on erittäin tärkeä terveydellemme.

Elektrolyytit - Ester-C Plus 1000 mg -porejuoma
Nauti raikastava elektrolyyttejä sisältävä juoma kuumana kesäpäivänä

Ester-C Plus 1000 mg -porejuomasta saat koko kehoa hyödyttävän kattauksen ravinteita tukemaan hyvää oloa koko päivän. Tuote on makeutettu luontaisesti hedelmäsokerilla ja luontaisella appelsiiniaromilla, eikä se sisällä keinotekoisia makeutus- tai makuaineita. Se sopii myös vegaaneille.

Tutustu tuotteeseen tarkemmin tästä.

Lue lisää C-vitamiinin hyödyistä täältä.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.


Solgar 5-HTP Complex

Solgar® 5-HTP Complex -ravintolisän takaisinveto

(på svenska nedan)

16. helmikuuta 2022

Nordic Premium Finland Oy ilmoittaa vetävänsä Suomen markkinoilta Solgar® 5-HTP Complex ravintolisävalmisteen. Ravintolisänä markkinoitu tuote sisältää 5-hydroksitryptofaania (5-HTP), joka on uutettu Griffonia simplicifolia -kasvin siemenistä vesi/alkoholiuutoksella. Tämä uutos sisältää luontaisesti 5-HTP:tä. Ruokaviraston linjauksen mukaan lähes puhtaasti 5HTP:tä sisältävä Griffonia simplicifolia -siemenen vesi/alkoholiuute katsotaan hyväksymättömäksi uuselintarvikkeeksi, kun taas mieto vesiuutto on hyväksyttävä. Hyväksymättömän uuselintarvikkeen markkinoille saattaminen ei ole sallittua. Takaisinveto koskee 5-HTP Complex -valmisteen kaikkia eriä. Nordic Premium Finland Oy tuo markkinoille vastaavan Solgar®-tuotteen, jossa Griffonia simplicifolia -uute on eristetty hyväksytyllä vesiuutolla.

Tuotteen maahantuojan Nordic Premium Finlandin näkemyksen mukaan Solgar 5-HTP Complexin käyttöön ei liity kuluttajariskiä.

Tuotetta on myyty useiden eri jälleenmyyjien myymälöissä ja verkkokaupoissa ympäri Suomea. Sekä avatut että käyttämättömät pakkaukset voi palauttaa ostopaikkaan.

Yrityksen yhteystiedot: Nordic Premium Finland Oy, Metsänneidonkuja 12, 02130 Espoo.
puh 010 322 2340 tai [email protected]

Solgar 5-HTP Complex 30 tablettia Solgar 5-HTP Complex - 5-hydroksitryptofaani

Takaisinveto koskee tuotteita 5-HTP Complex 30 kaps.  ja 5-HTP Complex 90 kaps.
Återkallelse gäller produkter 5-HTP Complex 30 caps. och 5-HTP Complex 90 kapslar.

ÅTERKALLELSE: SOLGAR® 5-HTP COMPLEX

16 februari 2022

Nordic Premium Finland Oy meddelar att de återkallar Solgar® 5-HTP Complex -kosttillskottet från marknaden. Produkten som marknadsförs som kosttillskott innehåller vatten/alkoholextrakt av Griffonia simplicifolia -frön. Detta extrakt innehåller naturligt 5-HTP. Livsmedelsverket anser att vatten/alkoholextrakt som innehåller nästan ren 5-HTP är ett icke godkänt nytt livsmedel i EU, medan ett milt vattenextrakt är acceptabelt. Det är inte tillåtet att släppa ut icke godkända nya livsmedel på marknaden. Återkallelsen gäller alla partier av Solgar® 5-HTP Complex. Nordic Premium Finland Oy kommer att lansera en motsvarande Solgar-produkt där Griffonia simplicifolia -extrakt har isolerats genom godkänd vattenextraktion.

Importören Nordic Premium Finland anser att användningen av Solgar 5-HTP Complex inte utgör någon konsumentrisk.

Produkten har sålts i butiker och nätbutiker av olika återförsäljare över hela Finland. Både öppnad och oanvänd förpackning kan returneras till inköpsstället.

Kontaktuppgifter: Nordic Premium Finland Oy, Skogsjungfrugränden 12, 02130 Esbo, tel 010 322 2340 eller [email protected]


KOJI-fermentoidut rauta ja sinkki

KOJI-fermentoidut mineraalit imeytyvät tehokkaammin

Solgar on tuonut markkinoille uutuudet, jotka mullistavat mineraalien maailman. Solgar® Earth Source® Koji Iron ja Koji Zinc edustavat tulevaisuuden ravintolisäajattelua, joissa mineraalit saadaan tehokkaampaan hyötykäyttöön kehossa luonnollisen fermentoinnin ansiosta.

Fermentaatio eli maitohappokäyminen on perinteinen ruoka-aineiden käsittelyprosessi, jota on käytetty erityisesti säilöntätarkoituksessa sekä lisäämään ruuan ravintoainepitoisuutta ja imeytyvyyttä. Ruoka-aine, kuten kaali, hapatetaan vähähappisessa tilassa käyttäen apuna probioottisia bakteerikantoja. Samaa prosessia voidaan käyttää myös mineraalien biosaatavuuden tehostamiseksi.

Mikä on Koji?

Koji on japanilainen, yli 2000 vuotta käytössä ollut viinietikan, soijan ja mison valmistukseen käytetty menetelmä. Sana ”Koji” tarkoittaa japaniksi ”hapatettua viljaa”. Menetelmässä kasvatetaan Aspergillus oryzae -viljelmää keitetyssä riisimassassa. Kun viljelmä fermentoituu ja kehittyy, sen sekaan lisätään mineraalia, kuten rautaa tai sinkkiä. Koji-bakteeristo ottaa mineraalin käyttöönsä ja fermentoi sitä. Myöhemmin tämä kasvusto kerätään talteen ja siitä saadaan hellävarainen ja rikastettu UltimineTM -mineraali.

KOJI-fermentoitu rauta ja sinkki

Miksi fermentoitu rauta?

Rauta on elintärkeä mineraali, jota käytetään veren hemoglobiinin ja punasolujen muodostukseen. Se on tärkeä immuunipuolustuksen sekä energia-aineenvaihdunnan kannalta.

Solgarin fermentoitu rauta on valmistettu luontaisen prosessin avulla, jossa rauta on yhdistetty Koji-ainekseen. Fermentoidun raudan on kliinisesti tutkittu vapautuvan elimistön käyttöön hitaammin ja tasaisemmin verrattuna tavalliseen elementaaliseen rautavalmisteeseen. Tavallinen rautavalmiste isona kerta-annoksena voi nostaa elimistön hapetusstressiä, mikä vältetään fermentoidun raudan käytössä. Samalla se on myös hellävarainen vatsalle ja valmiiksi elimistölle biosaatavassa muodossa. Yksi kapseli sisältää 27 mg UltimineTM-rautaa.

Solgar KOJI Iron - KOJI Rauta

Miksi valita fermentoitu sinkki?

Sinkki on mineraali, joka suojaa soluja hapetusstressiltä, tukee immuniteettia ja hedelmällisyyttä sekä ihon, hiusten ja kynsien kuntoa. Se osallistuu kehon lukuisiin entsyymireaktioihin.

Solgarin fermentoitu sinkki on kerätty talteen ruokaperäisestä bakteeriviljelmästä, jolloin sinkki on biosaatavammassa ja vatsaystävällisemmässä muodossa. Yksi kapseli sisältää 25 mg sinkkiä.

Solgarin fermentoidut tuotteet sisältävät luomulaatuisen riisiuutesekoituksen. Tuotteet sopivat vegaaneille ja ne ovat gluteenittomia, soijattomia, hiivattomia, maidottomia, makeuttamattomia ja säilöntäaineettomia.

 

Solgar KOJI Zinc - Sinkki

Solgarin fermentoituja mineraalituotteita voi hankkia mm. Solgar-verkkokaupasta.


Foolihappo ja folaatti - Solgar

Foolihappo eli B9-vitamiini

Foolihappo ja folaatti – saatko tarpeeksi tätä tärkeää vitamiinia?

Folaatti ja foolihappo ovat vesiliukoisen B9-vitamiinin eri muotoja. Folaattia esiintyy luontaisesti kasveissa ja foolihappo on vitamiinin synteettinen muoto.

Runsaimmin folaattia saadaan vihreistä lehtivihanneksista sekä täysjyväviljasta. Riittävä folaatin saanti ravinnosta on usein kuitenkin haasteellista, sillä folaattipitoisuus laskee ruuanlaiton yhteydessä sekä ruuan jalostuksessa. Parhaiten folaattia saadaankin kypsentämättömistä lehtivihanneksista, kasviksista ja marjoista.

Foolihappo on tärkeää verisuonistolle ja solujen jakautumiselle

Foolihappoa käytetään kehossa moniin tarkoituksiin. Se osallistuu esimerkiksi homokysteiinin käsittelyyn ja säätelyyn. Homokysteiinillä ja verisuoniterveydellä on yhteys, ja keho pyrkii säätelemään tämän haitallisen yhdisteen määrää.

Foolihappo ja folaatti - Solgar

B9-vitamiini on erittäin tärkeä vitamiini nopeasti jakautuvien solujen toiminnassa ja siksi merkityksellinen erityisesti hedelmällisessä iässä oleville naisille sekä raskauden aikana, sillä se edistää raskauden aikaista kudosten kasvua. Raskauden aikana foolihapon tarve kasvaa 3–4 kertaiseksi. Folaatin puutos raskausaikana saattaa aiheuttaa keskenmenon tai epämuodostumia sikiölle.

Lisäksi foolihappo:

  • edistää normaalia aminohapposynteesiä
  • edistää normaalia veren muodostumista
  • edistää normaaleja psykologisia toimintoja
  • edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
  • auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta

Metyylifolaatti

Jotta keho pystyy hyödyntämään ravinnon folaatin ja foolihapon, niiden pitää muuttua elimistössä imeytymisen jälkeen aktiiviseen metyylifolaattimuotoon. Useimmilla muuntuminen foolihaposta toimii moitteettomasti. Kuitenkin osalla suomalaisista (n. 40 %) esiintyy geenipoikkeamia, jotka haittaavat ruuan folaattien ja synteettisen foolihapon aktivoitumista metyylifolaattimuotoon. Tässä tapauksessa varmin tapa saada B9-vitamiinista irti kaikki hyöty on käyttää ravintolisiä, joissa vitamiini on valmiiksi aktiivisena metyylifolaattina. Metyylifolaatti osallistuu DNA:n ja hermovälittäjäaineiden metylointireaktioihin. Metyylifolaatti on elintärkeä aine homokysteiinin käsittelyssä. Alhainen metyylifolaattitaso on myös yhdistetty kohonneeseen masennus ja dementiariskiin.

Tutustu foolihappo- ja folaattiravintolisiin.

B9-vitamiinin puutosoireita
Folaatin vakava puutosoire on megaloblastinen anemia, jossa verisolujen muodostuminen häiriintyy. Folaatti tarvitsee B12-vitamiinia toimiakseen optimaalisesti, ja folaatin hyväksikäyttöä heikentävätkin riittämätön B12-vitamiinin ja metioniinin saanti.

Marginaalisemman puutoksen oireita voivat olla

  • Heikotus, väsymys, muistamattomuus, ärtyisyys
  • Univaikeudet ja masennus
  • Vastuskyvyn heikkeneminen
  • Kalsiumin huono hyväksikäyttö

Ohutsuolen polyglutamaattien hajotuksen väheneminen voi johtaa folaatin puutokseen. Hajotusta heikentävät runsas alkoholin käyttö, sinkin puutos ja eräiden lääkkeiden käyttö. Folaatin puutosta aiheuttavat myös tietyt lääkitykset, kuten epilepsialääkkeet (fenytoiini), folaatin antagonistit (metotreksaatti, asetyylisalisyylihappo, pyrimetamiini ja trimetopriini).

B9-vitamiinin sivuvaikutukset ja turvallisuus
Folaatti on turvallinen käyttää korkeinakin annostuksina, mutta sen pitkäaikainen käyttö voi peittää B12-vitamiiin puutoksesta johtuvia anemian varhaisia oireita. Pitkäaikaisen käytön enimmäismääräksi on ehdotettu 1000 ug eli 1 mg päivässä. Keho ei varastoi foolihappoa.

B9-vitamiinin virallinen saantisuositus (RI) ja käyttö
Folaatin päivittäinen saantisuositus (RI) on 200 µg. EFSA on asettanut folaatille turvallisen päivittäisen käytön ylärajaksi (UL) 1000 µg. Aikuisella kehon folaattivarasto on noin 5-10 mg, se riittää noin kuukauden ajaksi, puutosoireet ilmaantuvat 2-4 kk kuluessa. Sinkin ja B12-vitamiinin puutos voi edesauttaa folaatin puutoksen syntymistä.

Tutustu Solgarin foolihappo- ja folaattivalmisteisiin täältä.

Folaatin hyväksytyt terveysväittämät:

  • edistää raskauden aikaista kudosten kasvu
  • edistää normaalia aminohapposynteesiä
  • edistää normaalia veren muodostumista
  • edistää normaalia homokysteiinin aineenvaihduntaa
  • edistää normaaleja psykologisia toimintoja
  • edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa
  • auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta
  • osallistuu solujen jakautumisprosessiin.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.


Solgar MenoPrime ravintolisä vaihdevuodet

Tukea vaihdevuosiin luonnollisesti

Vaihdevuosioireet ovat osa useimpien naisten elämää. Tällä hetkellä 47 miljoonaa naista saavuttaa vuodessa menopaussi-iän ja vuoteen 2030 mennessä maailman väestöstä menopaussi ja postmenopaussi-ikäisten naisten lukumäärän arvioidaan olevan jo 1,2 miljardia. Jopa 85 % menopaussi-ikäisistä naisista kärsii eriasteisista vaihdevuosioireista. Vaihdevuosioireet ovat yleisimmin mm. kuumat aallot, yöhikoilu, mielialan muutokset, urogenitaaliset ongelmat, heikentynyt libido ja seksuaalinen tyytymättömyys.

Solgar Meno Prime vaihdevuodet

Monet naiset haluavat tukea tätä joskus hankalaakin elämänvaihetta luonnollisin keinoin ilman hormonihoitoja. Solgar® MenoPrime on suunniteltu tukemaan naisen hyvinvointia vaihdevuosien aikaan. Se sisältää kahta yhdessä vaikuttavaa kasviuutetta: Siperianraparperin juuriuutetta (ERr-731®) ja affron® sahramiuutetta.

 Siperianraparperin juuriuute ERr-731®

Raparperinvarsia on käytetty perinteisesti ruokana, mutta erityisesti raparperin juuret ja juurakko sisältävät naisen hyvinvoinnille hyödyllisiä, tehokkaita biokemiallisia yhdisteitä. Solgar® siperianraparperin juuriuute (ERr-731®) on vakioitu kahden tärkeän ainesosan, raptontisiinin ja desoksiraptontisiinin suhteen.

Affron® Sahrami

Sahrami on mauste, joka sisältää Crocus sativus -kukkien karmiininpunaisia luotteita, ja se on maailman kallein mauste painon mukaan laskettuna. Hedelmällisellä La Manchan tasangolla Keski-Espanjassa kasvatetusta sahramista (affron®) valmistettu standardisoitu sahramiuute on ensimmäinen valmiste, jossa leptikrosalidien määrä on vakioitu. Sahramin kolme tärkeintä bioaktiivista ainetta ovat krokiini, pikrokrokiini ja safranaali. Nämä bioaktiiviset yhdisteet tukevat rentoutumista ja positiivista olemusta.

Solgar MenoPrime

- Kasvipohjainen, hormonivapaa valmiste yli 45 + naisille
- Suunniteltu tukemaan terveyttäsi vaihdevuosien aikana

Tutustu tuotteeseen tästä.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.

 


Vahva vastustuskyky Solgar Ester-C Immune Complex

Vahva vastustuskyky näillä ravinteilla ja yrteillä

Vahva vastustuskyky koostuu monista eri osatekijöistä, kuten terveellisestä ravinnosta, riittävästä unesta ja liikunnasta. Moni tietää lisäksi erityisesti D- ja C-vitamiinien merkityksestä hyvälle vastustuskyvylle. On olemassa myös muita merkittäviä vitamiineja, mineraaleja sekä rohdoskasveja, joita käytetään hyvän immuniteetin tukemiseen. Voi olla hankalaa nauttia näitä kaikkia erikseen - siksi Solgar on yhdistänyt kaikki käteväksi yhdistelmätuotteeksi, jolla saat varmistettua seuraavien ravintoaineiden saannin helposti.

Vahva vastustuskyky vitamiineilla

  • A-vitamiini, eli retinoli, on rasvaliukoinen vitamiini, joka tukee vastustuskyvyn normaalia toimintaa sekä limakalvojen pysymistä normaaleina, mikä on tärkeää hengitystieinfektioiden aikaan. Terveet limakalvot pystyvät omalta osaltaan suojaamaan kehoa kutsumattomilta tunkeilijoilta. Se on tärkeää myös rauta-aineenvaihdunnan kannalta.
  • C-vitamiini tukee vastustuskyvyn normaalia toimintaa ja auttaa vähentämään väsymystä ja uupumusta. C-vitamiini on vesiliukoinen, eikä näin ollen varastoidu kehoon. Siksi sitä tulee saada ravinnosta päivittäin ja sitä käytetään paljon myös ravintolisänä tukemaan immuniteettia. Kun valitset sopivaa
    C-vitamiinivalmistetta, panosta hyvin imeytyvään ja tehokkaaseen valmisteeseen. Ester-C-vitamiini on happoneutraalissa muodossa oleva, pitkävaikutteisempi C-vitamiini, joka säilyy valkosolujen käytössä pidempään. Se on myös vatsaystävällinen isoillakin annostuksilla.
  • D3-vitamiini eli kolekalsiferoli on A-vitamiinin tavoin rasvaliukoinen vitamiini, jota ihomme syntetisoi kesäaikaan auringosta ja se varastoituu kehoon. Tästä huolimatta useimmilla meistä on riittämättömät D3-vitamiinin tasot, ja sen saantia suositellaan lisäämään ravintolisällä ympäri vuoden. D-vitamiini tukee vastustuskyvyn normaalia toimintaa ja on erittäin tärkeä myös luustolle ja hampaille.
  • B6-vitamiini eli pyridoksiini on yksi tärkeimmistä B-ryhmän vitamiineista. Se edistää immuunijärjestelmän normaalia toimintaa ja osallistuu energiantuotantoon. B6-vitamiini on tärkeä myös mm. magnesiumin ja sinkin imeytymisen kannalta. B6-vitamiinia saadaan ravinnossa mm. täysjyväviljasta, pähkinöistä, banaanista ja avokadosta.
  • B12-vitamiini eli kobalamiini on poikkeuksellinen B-ryhmän vitamiini, sillä se varastoituu ajan myötä maksaan, ja keho myös tuottaa sitä normaalisti itse. Sitä saadaan pääasiassa eläinkunnan lähteistä, kuten lihasta ja maitotuotteista. Erityisesti vegaaneilla sen saantiin tulee kiinnittää erityistä huomiota. B12-vitamiinia käytetään kehossa mm. energiantuotantoon, hermoston normaaliin toimintaan sekä immuniteetin normaaliin toimintaan.
  • Biotiini on erityisesti ihoa ja limakalvoja tukeva B-ryhmän vitamiini. Immuniteetin kannalta ihon ja limakalvojen hyvinvointi auttaa A-vitamiinin tavoin pitämään haitalliset mikrobit kehon ulkopuolella. Biotiini on myös tärkeää energia-aineenvaihdunnalle ja hermostolle.

 

Solgar Ester-C Immune Complex
Uusi Ester-C Immune Complex on suunniteltu vahvistamaan vastustuskykyäsi.

Hyödylliset mineraalit

  • Magnesium on kehomme yksi tärkeimmistä mineraaleista, jota tarvitaan päivittäin mm. hermoston normaaliin toimintaan, normaalien elektrolyyttitasojen ylläpitoon, lihasten normaaliin toimintaan sekä Magnesium auttaa myös vähentämään väsymystä ja uupumusta. Stressi ja kuormittavat elämäntavat kuluttavat magnesiumia, joten sen saanti kannattaa turvata päivittäin.
  • Sinkki on hivenaine ja antioksidantti, jota käytetään kehossa mm. luuston, ihon, ja kynsien normaalina pysymiseen, silmille, hedelmällisyydelle sekä immuniteetin normaaliin toimintaan. Kurpitsan- ja auringonkukansiemenet, palkokasvit, täysjyvävilja ja kananmunat sisältävät luontaisesti sinkkiä. Sinkki ja C-vitamiini ovat suosittu parivaljakko vastustuskyvyn vahvistamisessa.

Vastustuskykyä tukevat kasvit

  • Mustaselja (Sambus nigra) on luonnovaraisena Pohjois-Euroopassa esiintyvä kasvi, ja sen marjoja käytetään mm. mehuissa. Mustaseljaa on perinteisesti käytetty tukemaan kehon vastustuskykyä sen sisältämien aktiivisten ainesosien ansiosta.
  • Auringonhattu (Echinacea purpurea) eli Echina on erityisesti Euroopassa suosittu vastustuskyvyn ylläpitoon käytetty rohdoskasvi, jonka paras teho saadaan esille käyttämällä sitä
  • Astragalus (Astragalus membranaceus) on alun perin Kiinan ja Japanin alueelta lähtöisin oleva rohdoskasvi. Sen juuria on käytetty perinteisissä yrttihoidoissa yli 2000 vuoden ajan. Astragalus on adaptogeeninen kasvi, ja sitä voi käyttää tukemaan kestävyyttä ja jaksamista sekä yleistä vastustuskykyä.
Solgar Ester-C Immune Complex
Ester-C Immune Complex sisältää myös auringonhattua eli echinaa.

Kokonaisvaltainen vastustuskyvyn tuki

Solgar on kehittänyt vastustuskykyä tukevan tuotteen, josta saat kaikki edellä mainitut vitamiinit, mineraalit ja rohdoskasvit – helposti samasta kapselista! Uusi Ester-C Immune Complex on suunniteltu tukemaan hyvinvointiasi vuoden ympäri monipuolisesti tarjoten kehollesi sen vastustuskyvylle tarvitsemiaan ravinteita oikeassa suhteessa. Vahva vastustuskyky on mahdollista saavuttaa helpommin käyttämällä tarvittaessa kuuriluontoisesti 2 kapselia Ester-C Immune Complex -ravintolisää päivässä.

Tuote on maidoton, gluteeniton, soijaton, vehnätön, hiivaton, sokeriton ja makeuttamaton. Softgel-kapselit on helppo nielaista.

Tutustu tuotteeseen tästä.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.

 


Aivot, muisti ja keskittymiskyky | Solgar Brain Works

Aivot, muisti ja keskittymiskyky tarvitsevat runsaasti ravinteita

Brain Works: Full Spectrum Curcumin & BacoMind®

Solgar® esittelee ylpeänä aivojen hyvinvoinnille suunnitellun Brain Works -ravintolisän, joka sisältää muun muassa Full Spectrum Curcumin & BacoMind® yhdistelmän. Tämä tehokas valmiste yhdistää kasvien hyötykäytön nykyaikaiseen tieteelliseen tutkimukseen. Valmisteessa on Bacopa monnieri -uutetta (BacoMind®) Full Spectrum -kurkumiinia (NovaSOL®), B12-vitamiinia ja koliinia. Valmisteen B12-vitamiini normalisoi psykologisia toimintoja, kuten muistia ja kognitiota. Se vähentää myös väsymystä ja uupumusta ja tukee siten aivojen terveyttä.

Aivojen terveyden merkitys

Aivot säätelevät kehon kaikkia toimintoja, mukaan lukien luovuutta, tunteita, älykkyyttä ja muistia. Tämä tarkoittaa, että aivojen terveys on tärkeää jokaiselle ihmiselle - kaikissa elämänvaiheissa. Kaikki työikäiset haluavat hallita kiireistä ja stressaavaa elämää tukemalla aivojen terveyttä, keskittymistä ja henkistä suorituskykyä. Myös ikääntyvät, yli 65-vuotiaat aikuiset haluavat huolehtia aivojen terveyden tukemisesta.

Nykyisen työelämän kiire ja ”multitaskaus”, jossa nopeasti vaihdetaan yhdestä tehtävästä toiseen, on erittäin kuormittavaa aivoille ja mielelle. Digiajan oli tarkoitus tuoda helpotusta ihmisten elämään, mutta näyttääkin siltä, että sillä on myös merkittäviä haittavaikutuksia, jotka saattavat johtaa ihmisten uupumiseen. Joudumme todennäköisesti tekemään ennen pitkää muutoksia tapaamme tehdä työtä, sillä yhteiskunnan tukirakenteet ja terveydenhuolto eivät kestä vallitsevaa tilannetta pidemmän päälle.

Digiajan multitaskaus ja jatkuvat ärsykkeet kuormittavat aivojamme.


Ikääntyminen ja muisti

Ikääntyminen on normaali ilmiö ja siihen liittyy kognitiomuutoksia. Ikääntyminen aiheuttaa myös toiminnallista ja sosiaalista heikentymistä. Ikään liittyvä kognitiivinen heikkeneminen on yhä yleisempää. Maailman terveysjärjestön (WHO) arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä noin 22 % maailman väestöstä on yli 60-vuotiaita. Naisilla muistin heikkeneminen ei aina ole niin nopeaa kuin miehillä, sillä siihen todennäköisesti vaikuttaa naisten korkeammat estrogeenitasot. Lievä muistamattomuus on normaalia ja siitä voi olla jopa hyötyä tietyssä määrin, koska sen avulla voimme pitää kiinni tärkeimmistä tiedoista.

Oikea ravitsemus tukee aivojen terveyttä

Altistuminen verisuonten terveyden riskitekijöille nuorena aikuisena ja keski-iässä liittyy kognition heikkenemiseen myöhemmässä elämässä. Sydänverisuoniston terveyden riskitekijöihin kuuluvat kohonnut kolesteroli, ylipaino, II-tyypin diabetes ja vähäinen liikunta.  Esimerkiksi korkealla kolesterolitasolla voi olla yhteys lisääntyneeseen beta-amyloidi-plakkien muodostukseen aivoissa. Kun beta-amyloidia kertyy aivoihin, siihen liittyy usein kognition heikkeneminen.

Hyvä uutinen on, että tätä kognitiivista heikkenemistä voidaan hidastaa noudattamalla tasapainoista, ravintotiheää ruokavaliota, joka sisältää  runsaasti kasviksia. Muita aivojen terveyttä tukevia tekijöitä ovat riittävä uni, fyysinen aktiivisuus, henkisen aktiivisuuden ylläpito ja stressin hallinta. On osoitettu, että voimme ylläpitää kognitiota, henkistä suorituskykyä ja psykologisia toimintoja ravitsemuksen ja kasviravinteiden avulla.

Brain Works -valmisteen ainesosat

Solgar_BrainWorks - Aivot, muisti, keskittymiskyky
Brain Works sisältää aivojen hyvinvoinnille tärkeitä ravinteita.

Bacopa monnieri eli brahmi

Bacopa monnieri on intialainen kasvi, joka tunnetaan myös nimellä brahmi tai vesi-iisoppi. Se on monivuotinen yrtti, jota tavataan Intiassa, Myanmarissa, Kambodzassa ja Vietnamissa. BacoMind® on patentoitu uute, joka on eristetty Bacoba monnier -kasvin juurakoista. BacoMind® uutteessa on yhdeksän biologisesti aktiivista ainesosaa. Tällä kasvilla on havaittu edullinen vaikutus aivojen toimintaan.

B12-vitamiini (metyylikobalamiini)

Metyylikobalamiini on biologisesti aktiivinen B12-vitamiinin muoto. B12-vitamiini on välttämätön suojaamaan hermosoluja (neuroneja) ympäröivää myeliinivaippaa, joka auttaa siirtämään sähköisiä impulsseja eteenpäin. B12-vitamiinia tarvitaan myös hermovälittäjäaineiden tuotantoon, kuten GABA, serotoniini ja dopamiini. B12-vitamiini normalisoi hermoston ja aivojen psykologisia toimintoja.

Full Spectrum Curcumin

Kurkumiini suojelee soluja liialliselta hapetusstressiltä,joka johtaa elimistön ennenaikaiseen vanhenemiseen. Full Spectrum Curcumin -yhdisteessä hyödynnetään uutta misellitekniikkaa, joka mahdollistaa sen sisältämän kurkumiinin imeytymisen jopa 185 kertaa tehokkaammin verrattuna tavalliseen kurkumiinijauheeseen. Full Spectrum Curcumin -valmisteen misellit ovat pienikokoisia ja ne läpäisevät helposti suoliston seinämän ja siirtyvät verenkiertoon ja elimistön kudoksiin.

Koliini

Koliini on tärkeä ainesosa aivojen solukalvoilla, se tehostaa hermovälittäjäaine asetyylikoliinin muodostumista, jota tarvitaan oppimiseen, keskittymiseen ja muistitoimintoihin. Koliini on niin kutsuttu kvasivitamiini, jota keho pystyy valmistamaan suotuisissa olosuhteissa itse, mutta sitä saadaan jonkin verran myös ravinnosta.

Timo Lehto, biokemian tohtori FT

Täydennä monipuolista ruokavaliotasi korkealaatuisella Solgar Brain Works -tuotteella aivojen optimaalisen terveyden tukemiseksi.

Tutustu tuotteeseen tästä.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.

 


Solgar E-vitamiini

E-vitamiini suojaa soluja

Suojaa soluja ja tukee verensokeria

E-vitamiini suojelee solukalvojamme vahingollisilta happiradikaaleilta ja se auttaa näin myös ihon soluja suojautumaan auringon haitallisilta vaikutuksilta. Runsaasti monityydyttämättömiä rasvoja sisältäviä kasviöljyjä nauttivan on hyvä pitää samalla huolta riittävästä E-vitamiinin saannista. Hormonitoiminta, immuunipuolustus, geenien ilmentyminen ja aineenvaihdunnan prosessit tarvitsevat niin ikään E-vitamiinia.

Lääkitys ja stressi lisäävät E-vitamiinin tarvetta

E-vitamiinin puutoksella on vaikutus hermostoon, jolloin oireina voi esiintyä mm. väsymystä, keskittymiskyvyttömyyttä, tasapainoaistin heikentymistä ja lihasheikkoutta. Lisäksi näkökyvyn häiriöt, kuukautisvaivat ja erilaiset suolisto- ja ruuansulatusongelmat voivat kertoa E-vitamiinin puutoksesta. E-vitamiinin tarvetta nostavat mm. tietyt lääkitykset, ikääntyminen, stressi, epäterveelliset elintavat, perimä sekä ympäristön kemikaalialtistukset.

E-vitamiini imeytyy hitaasti

Rasvaliukoisuudestaan huolimatta se varastoituu elimistöön vain lyhyeksi ajaksi. Jopa 75 % nautitusta E-vitamiinista poistuu samana päivänä. Suuremmilla annoksilla E-vitamiinin imeytyminen on 20 - 50 % ja siksi E-vitamiinitasojen nostamiseen kannattaa varata muutama kuukausi aikaa. EU:n saantisuositus vuorokaudessa on 12 mg. Pidempiaikaisena käytön turvallinen yläraja on noin 300 mg / vrk. E-vitamiini kannattaa nauttia yhdessä muiden antioksidanttien, kuten C-vitamiinin tai seleenin kanssa. Erityisesti C-vitamiini auttaa kierrättämään kehossa jo käytettyä E-vitamiinia.

Pakastaminen ja kuumentaminen tuhoavat

Ravinnossa hyviä E-vitamiinin lähteitä ovat muun muassa vehnänalkioöljy, avokado, voi, mantelit, kala, pähkinät ja siemenet. E-vitamiini tuhoutuu helposti ruokia pakastettaessa sekä kuumennettaessa, joten jos haluaa varmistaa E-vitamiinin saannin, luonnollisen E-vitamiinilisän nauttiminen kannattaa.

Luonnollinen E-vitamiini imeytyy parhaiten

D-alfatokoferoli on luonnollinen ja ylivoimaisesti parhaiten imeytyvä ja 100 % aktiivinen muoto. E-vitamiinin synteettinen muoto on dl-alfatokoferoli, jonka kahdeksasta esiintymismuodosta vain yhdellä on yhtä suuri vaikutus, kuin luonnollisella d-alfatokoferolilla. Tämän vuoksi E-vitamiinin synteettinen muoto toimii puutteellisesti elimistössä. Solgarin E-vitamiini on luonnollisena ja bioaktiivisena, GMO-vapaasta soijasta eristettynä d-alfatokoferolina. Lisäksi Solgar E-vitamiinivalmisteissa on mukana muitakin tokoferoleja, jotka toimivat yhteistyössä alfatokoferolin kanssa. Tämän ansiosta valmiste tehostaa E-vitamiinin synergistä ja kokonaisvaltaista vaikutusta koko kehossa.

Timo Lehto, biokemian tohtori FT

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa!