Teksti: Mirka Tuovinen, Puhti Lab

Monet tekijät vaikuttavat siihen, kuinka jaksamme arjessa. Terveellinen ruokavalio, uni, stressinhallinta ja sopiva määrä liikuntaa auttavat jaksamaan. Silti monet kokevat olevansa väsyneitä, eikä virtaa riitä lenkkipolulle asti tai edes arjen normaaleihin askareisiin.

Väsymyksen syynä ei aina ole yksinkertaisesti unen puute. Voisiko taustalla olla jotain muuta? Miten esimerkiksi vitamiinitasot vaikuttavat jaksamiseen? Mihin tekijöihin ravitsemuksessa tulisi kiinnittää huomiota? Kuinka omaa jaksamista voi parantaa?

Mistä väsymys voi johtua?

Muun muassa alhainen D-vitamiinin taso ja rauta-arvot sekä kilpirauhasen toimintahäiriöt vaikuttavat jaksamiseen ja voivat aiheuttaa väsymystä. Laboratoriokokeilla voi selvitä syy jaksamattomuuteen tai fyysisen suorituskyvyn laskuun.

On hyvä varmistaa, että perusterveys on kohdallaan. Se muodostaa pohjan suorituskyvylle, palautumiselle ja päivittäiselle jaksamiselle. Energiaa riittää myös perheen kanssa touhuamiseen, kun elimistö voi hyvin ja arvot ovat kohdallaan!

Raudanpuute väsyttää

Raudanpuute voi aiheuttaa väsymystä ja heikkoa oloa. Se on yleistä erityisesti naisilla ja urheilijoilla, mutta tila voi kuitenkin koskea ketä tahansa, myös lapsia ja miehiä. Raudan yksi tärkeimmistä tehtävistä on hapen kuljettaminen elimiin, kuten sydämeen ja lihaksiin.

Jos rautaa ei ole riittävästi, tilanne voi johtaa anemiaan. Mikäli rautavarastot ovat vähissä, olo on väsynyt ja mieli maassa. Ferritiini kertoo varastoraudan tasosta ja alhainen hemoglobiini anemiasta. Raudanpuutetta on syytä epäillä, jos ferritiiniarvo on alle 30 µg/l.

Tarkista riittävä D-vitamiinin saanti

D-vitamiini vaikuttaa oleellisesti vireyteen ja sen puutos on yleistä suomalaisilla. D-vitamiini on erityisen tärkeä meille suomalaisille pohjoisen sijaintimme ja vähäisen valon määrän vuoksi; D-vitamiinia saadaan pääosin auringosta.

Jokaisen suomalaisen olisi hyvä mitata D-vitamiiniarvot, sillä on hyvin yksilöllistä, riittääkö yleisesti suositeltu 10 µg päiväannos turvaamaan D-vitamiinin saannin. Siksi on tärkeä tietää, kuinka hyvin syöty D-vitamiini imeytyy omassa kehossa ja selviää itselle sopiva annostus.

Kilpirauhasen toiminta vaikuttaa jaksamiseen

Kilpirauhanen vaikuttaa muun muassa aineenvaihduntaan, kehon lämmönsäätelyyn, vireystilaan ja mielialaan. Jos olo on voimaton tai palelet usein, taustalla voi olla kilpirauhasen toiminnan häiriö.

Moni uupunut tai masentunut voi tietämättään kärsiä kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Kilpirauhasen toimintahäiriö kuten myös raudanpuute voi selittää myös painonnousun tai laihtumisen.

Muista myös B12-vitamiini

B12-vitamiini on tärkeää hermoston toiminnan kannalta. Sen puutos voi aiheuttaa lihasheikkoutta ja vaikuttaa ajatteluun sekä keskittymiskykyyn. Oireita saattaa esiintyä vasta vuosien päästä puutostilasta.

B12-vitamiinin puutos on yleisintä vegaaneilla, kasvissyöjillä ja iän karttuessa. Erityisesti siis vegaanin ja ikääntyneen tulee kiinnittää huomiota tämän vitamiinin saantiin. Vegaanille B12-lisäravinne on välttämätön, sillä B12-vitamiinia saadaan vain eläinperäisistä tuotteista.

Puhti ja Solgar

Solgarin laadukkaat ja hyvin imeytyvät lisäravinteet jaksamisen tukena

Solgar-tuotteiden laajasta valikoimasta löydät monipuoliset ja laadukkaat lisäravinteet, kuten D-vitamiini, rauta ja B12-vitamiini. Jaksamisen tukena toimii erinomaisesti esimerkiksi Solgar nestemäinen D-vitamiini, joka on makeutettu appelsiinilla. Solgar Gentle Iron -rautavalmiste on tunnettu siitä, että se on vatsaystävällinen ja hyvin imeytyvä valmiste. Solgar B12-vitamiinivalmiste 500 µg sopii myös vegaanille. Monivitamiineista löytyy jaksamista tukevat valmisteet niin naiselle, miehelle kuin lapsille ja raskaana oleville.

Puhdin kautta laboratoriotutkimuksiin ilman lääkärin lähetettä

Puhti (www.puhti.fi) on terveyden mittaamisen ja seurannan palvelu, jonka kautta pääset laboratoriotutkimuksiin ilman lähetettä. Suosittuja testejä ovat esimerkiksi rauta-arvojen tutkimus, D-vitamiinin mittaus, kilpirauhasarvojen tutkimus sekä kattavasti terveydestä kertova Puhti-terveystarkastus, joka sisältää yli 30 mittaria.

Tulokset saat selkeänä raporttina, josta näet, mitkä arvot ovat viitearvojen sisällä. Puhdin tulospalvelun kautta löydät myös lisätietoa, miten voit kehittää omaa hyvinvointiasi ja jaksamista. Kun elimistö voi hyvin, riittää voimia entistä enemmän arkiaskareisiin, liikuntaan ja perheelle!

Vieraskynän kirjoittaja, valmentaja Mirka Tuovinen vastaa viestinnästä ja palvelun kehityksestä terveyden mittaamisen ja seurannan palvelua tarjoavalla Puhdilla. Puhti helpottaa laboratoriotutkimuksiin pääsyä ja tekee tulosten tulkinnasta helppoa!

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa!