Timo Lehto, biokemisti FT

Rasvahapoilla on vaikutusta lukuisiin elimistön toimintoihin, kuten tulehduksiin, sydänterveyteen, hormonitoimintoihin, immuniteettiin, aivotoimintoihin, neurologiaan ja jopa uneen. Nykyinen, usein puutteellinen ruokavaliomme on suurin syy välttämättömien rasvahappojen tasapainohäiriöiden ja puutostilojen lisääntymiseen. Esihistoriallisen ihmisen ruokavaliossa omega-6- ja omega-3 -rasvahappojen suhde oli huomattavasti tasapainoisempi kuin se on nyt. Kun luolamiehen ruokavaliossa suhde oli noin 1:1:n, on se nykyihmisellä yleensä 20:1. Myös tyydyttyneiden rasvojen määrä ravinnossamme saattaa muodostua liian suureksi, joka voi johtaa siihen, että solukalvoista tulee vähemmän joustavia. Tällöin ravinteiden ja välittäjäaineiden siirtyminen soluista sisään ja ulos hidastuu.

Omega-rasvahapot säätelevät tulehduksia

Välttämättömät rasvahapot (linoli- ja alfalinoleenihappo) ovat rasvahappoja, joita kehomme ei pysty itse valmistamaan, joten niitä pitää saada ravinnosta. Välttämättömillä rasvahapoilla on huomattava merkitys terveydelle, koska niillä on tärkeä tehtävä solukalvoilla. Keho muokkaa niistä eikosanoidi-hormoneja, jotka säätelevät tulehduksia. Tulehdusreaktio ei kuitenkaan ole pelkästään huono asia, se on myös välttämätön kehon itsekorjausmekanismeille ja immunologiselle vastustuskyvylle.

Aivot, hermosto ja omega-öljyt

Aivot muodostuvat 60-prosenttisesti rasvoista ja suurin osa tästä rasvasta on omega-3-rasvahappoja eri muodoissaan. Tämän vuoksi aivojen sisältämien rasvojen laatu määrittää pitkälti sen, miten hyvin ja tehokkaasti aivosolumme toimivat. Useat tutkimukset viittaavatkin siihen, että omega-3 -kalaöljyt saattavat vaikuttaa edullisesti erilaisiin aivotoimintojen häiriöihin, kuten masennukseen ja neurologisiin ongelmiin. Tämä saattaa liittyä osaltaan myös omega-3 -rasvahappojen potentiaalisiin tulehduksia hillitseviin vaikutuksiin. Masennuksen ja omega-3-rasvahappojen määrän välillä voi myös olla yhteys. Aikuisilla ja vanhemmilla henkilöillä omega-3 -rasvojen riittävä saanti voi ehkäistä aivotoimintojen ja kognition heikentymistä, tehostaa muistia ja parantaa unen laatua.

Omega-3-rasvahappojen saanti ravinnosta ja ravintolisistä

Alfa-linoleenihapon (ALA) keho pystyy muuttamaan optimaalisissa olosuhteissa eikosapentaeenihapoksi (EPA) ja edelleen dokosaheksaeenihapoksi (DHA). EPA toimii hyvien prostaglandiinien esiasteena, joilla on edullinen vaikutus verisuonistoon ja solujen väliseen viestintään. DHA on tärkeä aivojen ja keskushermoston rakenteille ja hyvinvoinnille. EPA:lla ja DHA:lla on myös tärkeä tulehduksia hillitsevä vaikutus. Kaikkien ihmisten elimistö ei kuitenkaan pysty valmistamaan optimaalisia määriä EPA:aa omega-3 -kasviöljyistä ja siksi tehokkain tapa saada EPA ja DHA -rasvahappoja on syödä runsaasti rasvaista kalaa (lohi, makrilli, silli, sardiini). EPA- ja DHA-rasvahapot voidaan saada myös kalaöljy-ravintolisistä.

Full Spectrum kalaöljyt

Viime aikoina on alettu ymmärtää jotain oleellista, joka on tiedetty aiemmin esimerkiksi oliiviöljyn kohdalla. Kylmäpuristettu oliiviöljy sisältää huomattavan laajemman kirjon terveysvaikutteisia ainesosia kuin puhdistettu kuumakäsitelty oliiviöljy. Samaa kokonaisvaltaista valmistustapaa on alettu soveltaa myös kalaöljyvalmisteisiin. Puhtaista vesistä kalastetuista kaloista onkin nyt alettu ottamaan talteen kaikki kalan lihassa luontaisesti esiintyvät rasvahapot. Esimerkiksi tuore luonnonlohi sisältää EPA:n ja DHA:n lisäksi dokosapentaeenihappoa (DPA) ja myös merkittäviä määriä omega-5-, omega-6-, omega-7- ja omega-9 -rasvahappoja. Kun koko luonnonlohi käytetään, mukaan tulee myös jonkin verran luontaisesti D3-vitamiinia ja luonnollista astaksantiinia.

Jossain tapauksissa joudutaan luonnostakin saatavien kalojen öljy puhdistamaan raskasmetalleista ja ympäristömyrkyistä, vaikka niitä olisikin vain erittäin pieniä määriä. Full Spectrum -kalaöljyjen terveyshyötyjen tutkimus on vasta aluillaan, koska lääketieteellisissä tutkimuksissa on tähän asti käytetty pääasiallisesti puhdistettuja ja esteröityjä EPA/DHA-rasvahappoja. On erittäin mahdollista, että Full Spectrum kalaöljyöljyvalmisteilla saadaan esille enemmän hyödyllisiä terveysvaikutuksia kuin pitkälle prosessoiduilla kalaöljyillä.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa!

EPA/DHA:n hyväksytyt terveysväittämät:

Omega-3 -rasvahapot DHA- ja EPA vaikuttavat suotuisasti verenpaineeseen sekä veren triglyseridipitoisuuksien pysymistä normaalina. * Lisäksi DHA-rasvahappo tukee aivojen toimintaa sekä näön pysymistä normaalina.**

*edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla EPA:ta ja DHA:ta 2 g päivässä. EPA:n ja DHA:n yhdistetty päivittäinen lisäsaanti ei saa olla enemmän kuin 5 g.

**edullinen vaikutus saavutetaan nauttimalla päivittäin 250 mg DHA:ta.