Seleeni on elintärkeä hivenaine, jota on niukasti Suomen maaperässä ja eräillä alueilla Aasiassa. USA:ssa ja Kanadassa seleeniä on eräin paikoin maaperässä jopa liikaa. Seleeni todettiin eläimille ja ihmiselle välttämättömäksi hivenaineeksi vasta 1960-luvulla. Seleeniä alettiin lisätä Suomessa viljan lannoitteisiin vuonna 1984 ja nykyisin sitä lisätään Y-lannoitteisiin 10 mg/kg, tämä toimenpide on poistanut pahimmat seleenin puutosoireet ihmisillä. Leipomotuotteiden tekoon käytetään kuitenkin nykyisin pääosin ulkomaista viljaa, joka ei välttämättä sisällä riittävästi seleeniä. Kotimainen vilja menee pääasiassa rehuteollisuuden käyttöön tai vientiin.  Esimerkiksi Iso-Britanniassa seleenin saanti romahti 60 mikrogrammasta 34 mikrogrammaan sen jälkeen, kun seleenipitoisen viljan tuonti USA:sta loppui. Eläinten lääkinnässä seleeniä on käytetty jo pitkään.

Seleenin tarve ja saantisuositukset

Seleenin päivittäiseksi saantisuositukseksi on Suomessa ja muuallakin EU-alueella määritetty 55 mikrogrammaa. Turvalliseksi päiväsaannin ylärajaksi aikuisille on arvioitu 300 mikrogrammaa. Tutkijat ovat kuitenkin sitä mieltä, että optimaalinen tarve eri ihmisten välillä saattaa erota huomattavasti riippuen perimästä, ympäristötekijöistä ja elämäntilanteesta. Erityisesti stressi, ympäristömyrkyt ja erilaiset sairaudet kuluttavat seleeniä elimistössä. Muun muassa seniorit näyttäisivät selvästi hyötyvän seleenin saannista ravintolisinä, erityisesti maissa, joissa seleenin saanti ravinnosta on vähäistä. Suomalaiset saavat pääosan seleenistään viljatuotteista, maidosta ja lihasta, myös pähkinät ovat hyvä seleenin lähde.

Seleenin vaikutus immuniteettiin ja muuhun terveyteen

Seleeni säätelee lukuisia erilaisia solutoimintoja, kuten hapetusstressiä lähes kaikissa soluissa, myös niissä soluissa, jotka vaikuttavat synnynnäiseen ja opittuun immuniteettiin. Seleenin ja immuniteetin suhde on kuitenkin monimutkainen ja sitä ei vielä täysin ymmärretä. Seleeni useimmiten hyödyttää vastustuskykyä, mutta siihen myös pätee sääntö, että enemmän ei ole aina parempi, koska liiallinen seleeni voi häiritä elimistön solujen toimintaa. Suomessa seleenin saanti ruuasta on keskimäärin vähäistä, siksi ei ole pelkoa siitä, että sitä saisi liikaa, vaikka käyttäisi myös seleeniravintolisiä ohjeiden mukaisesti.

Seleeni on tärkeä rakenneosa monissa entsyymeissä ja selenoproteiineissa, jotka tukevat aineenvaihduntaa, lisääntymistä, immuniteettia, aivojen terveyttä, sydämen ja verisuoniston kuntoa sekä ihon, hiusten ja kynsien terveyttä. Se neutraloi happiradikaaleja ja suojaa elimistöä hapetusstressiltä.  Seleeni toimii elimistössä yhteistyössä ainakin A-, C- ja E-vitamiinien kanssa, lisäten näiden aineiden yhteistä synergiaa.

Kilpirauhasen hormonitoiminta tarvitsee jodin ohella riittävästi seleeniä

Seleeni on tärkeä hivenaine, jolla on merkittävä rooli kilpirauhasen toiminnassa ja yleisessä terveydessä. Kilpirauhanen tarvitsee seleeniä tuottaakseen ja säännelläkseen kilpirauhashormoneja, jotka vaikuttavat moniin kehon toimintoihin, kuten aineenvaihduntaan, energiatasoihin ja immuunijärjestelmän toimintaan. Kilpirauhanen tarvitsee seleeniä, jotta aktiivista T3-kilpirauhashormonia syntyy riittävästi.

Seleenin riittävä saanti auttaa kilpirauhasta suojaamaan itseään oksidatiiviselta stressiltä ja tulehduksilta, mikä voi edistää kilpirauhasen terveyttä. Lisäksi seleeniä tarvitaan kilpirauhashormonien muuntamiseen aktiivisemmiksi muodoiksi, jotka keho voi käyttää tehokkaasti.

Seleenin vakava puute voi johtaa kilpirauhasen toimintahäiriöihin. Huomioitavaa on, että liiallinen seleenin saanti voi myös olla haitallista, joten tasapainoinen seleenin saanti ruokavaliosta tai ravintolisistä on tärkeää kilpirauhasen terveyden ylläpitämiseksi.

Solgarin Seleeni 100 ug ja Seleeni 200 ug ovat selenometioniinimuotoisina hyvin imeytyviä ja helposti elimistön hyväksikäytettävissä. Solgarin seleenit ovat hiivattomia ja ne sopivat myös kasvissyöjille ja vegaaneille. Solgarin tuotteet käyvät tunnetusti läpi erittäin tiukat laatu- ja puhtauskontrollit.

Tutustu Solgarin korkealaatuisiin ja hyvin imeytyviin seleenivalmisteisiin täältä.

Tutustu laadukkaisiin Solgar-seleenivalmisteisiin

Solgar® – Yli 160 tuotteen valikoima, josta löydät hyvinvointisi tueksi niin mineraalit, vitamiinit, aminohapot kuin terapeuttiset yrttivalmisteet. Huippulaadukkaat, innovatiiviset ja tieteeseen perustuvat ravintolisät. Solgar® on valmistanut laadukkaita, meillä ja maailmalla arvostettuja sekä tunnettuja ravintolisiä jo yli 75 vuoden ajan.

Tutustu laajaan tuotevalikoimaan kotimaisessa Solgar-verkkokaupassa.

Haluatko ajankohtaista tietoa hyvinvoinnista ja ravintolisistä suoraan sähköpostiisi? Liity uutiskirjelistallemme tästä.